Elvis oli suuri rakkauteni – Priscillan hätkähdyttävät muistelmat.
Alkuteos: Softly, As I Leave You. Life After Elvis. Memoir
julkaisupäivä: 23.9.2025
Mitä mieltä Elvis-kerhon asiantuntijat ovat Priscilla Presleyn uudesta elämänkerrallisesta teoksesta? Uutuuskirjassaan hän mm. kertoo oman näkökulmansa hänen ja Elviksen suhteesta, avioerostaan, tyttärensä Lisa Marien huumeriippuvuudesta ja traagisesta kuolemasta sekä lapsenlapsensa itsemurhasta. Hän kertoo myös Gracelandiin liittyvistä asioista sekä elämästään, parisuhteistaan, perheestään ja monipuoleisesta urastaan Elviksen kuoleman jälkeen.
Kirjan alku tuttua juttua, siinä käydään läpi samoja asioita kuin Priscillan ensimmäisessä kirjassa 80-luvulla julkaistussa. Mikä hyvä niille ketkä eivät sitä kirjaa ole lukeneet, sekä sen lukeneille kertausta asioista.
Kirjan on hitusen rohkeampi ja hieman paljastavampi Priscilla esim. puhuu Elviksen lääkkeiden käytöstä nyt ihan eri tavalla ja ylipäätänsä koko aiheesta kuten muistakin perheensä jäsenistä
Kirja hiukan sekava, Priscilla kertoo kirjassa asioita hyppien välillä tapahtumasta toiseen. Kirjassa kerrotaan Presleyn sukua kohdanneet surut niin Elviksen ja Priscillan lapsen Lisa-Marien kuolema kuin Lisan oman lapsen Benjamin kuolemakin.
Kirja herätti tunteita ja ensimmäisen kerran hieman enemmän kun Priscilla kuvailee ja kertoo ensimmäisestä Lisan julkisesta esiintymisestä Elvis-muistokonsertissa, ja hiukan harmituskin nousi pintaan, miksen ollut tuolloin paikalla!
Sekä Priscillan kertoessa kirjassaan kuinka he menettivät Lisan, nousi kylmät väreet iholla ja tunteisiin meni tämäkin.
Harmillisesti kirjassa ei nouse esille eikä selviä että Priscillan kirjassaan useasti mainitsema ja hänellä vuosikymmeniä työskennellyt avustaja Vikki on suomalainen, mielestäni olisi ansainnut tulla kerrotuksi tämäkin asia kirjassa.
Kirjaa suosittelen lämpimästi, Priscilla kertoo kauniisti sekä kaunistelematta perheen asioista. Vielä jäin kaipaamaan enemmän Elviksen ja Priscillan yksityiselämästä jos ei paljastuksia niin yksityiskohtia ja pieniä faktoja sekä hetkiä joita hän ja Elvis kokivat.
Priscilla Presleyn vuonna 1986 julkaistu “Elvis ja minä” (Gummerus) oli yksi ensimmäisistä lukemistani Elvis-kirjoista. “Saanhan mennä luotas pois – Elvis ja elämäni” (Kustannusosakeyhtiö Otava) alkaa Elviksen ja Priscillan avioeron ruotimisella ja päättyy Lisa Marien siunaustilaisuuteen. Kirja on kirjoitettu tyylillä; esimerkiksi Priscillan ja Riley Keoughin välisiä oikeusvääntöjä ei siinä käsitellä.
Teos on Priscillan vastine postuumisti julkaistulle Lisa Marien muistelmille. Se käsittelee Lisa Marien esiin nostamia teemoja Priscillan näkökulmasta. Teosta voidaankin pitää Priscillan puolustuspuheenvuorona. “Kohti suurta tuntematonta” (Johnny Kniga, 2024) -kirjan Riley työsti äitinsä tekemistä nauhoituksista. Priscilla toteaa, että ”ne olivat sekoitus muistoja ja painajaisia tapahtuneista asioista – ja siitä, mitä hän uskoi tapahtuneen”. Osansa saavat Elviksen myöhemmät naisystävät sekä “Mies ja alaston ase” -elokuvistakin tuttu O.J. Simpson. Mielenkiintoisena yksityiskohtana esille nostetaan uusi näkökulma Elviksen lääkeriippuvuuden alkamiselle. Armeija-aikaa on yleisesti syyllistetty Elviksen lääkekokeiluista, mutta kirjassa todetaan riippuvuuden alkaneen jo tätä aiemmin.
Vaikka kirjan suomennos on miellyttävää luettavaa, valitettavasti väliotsikoiden käännöksissä menetetään niihin sisältyvät nyanssit. Suurin osa otsikoista viittaa joko Elviksen tai Lisa Marien kappaleisiin, ja niiden piilomerkitys katoaa suomennoksen myötä. Kirjassa viitataan myös tapahtumasarjaan, joka johti lopulta Benjamin Keoughin itsemurhaan. Liekö suomennokseen lipsahtanut virhe, sillä sisäilmaongelmista johtunut Lisa Marien ja lasten muutto pois kodistaan tapahtui vuonna 2021, kun taas kirjassa mainitaan vuosi 2023.
Priscilla Presleyn uusi muistelmateos on rehellinen ja koskettava läpileikkaus elämästä maailman kuuluisimman miehen rinnalla ja sen jälkeen. Kirja kattaa peräti kahdeksan vuosikymmentä - miten paljon maailma onkaan muuttunut tässä ajassa.
Teos alkaa nuoruuden kokemuksista Elviksen rinnalla – ja kertoo epävarmuudesta, yksinäisyydestä ja mustasukkaisuudesta, joita supertähden puolison rooli väistämättä toi mukanaan. Priscilla kuvaa avoimesti avioliittonsa haasteita, Elviksen uskottomuutta ja omia selviytymiskeinojaan, kuten karaten ja myöhemmin esiintymisuransa kautta. Elviksen kuolema 1977 saa kirjassa luonnollisesti keskeisen sijan.
Elvis-muistojen rinnalla teos painottuu kuitenkin myös Priscillan omaan elämään. Hän kertoo suhteestaan skientologiaan, urastaan yrittäjänä, näyttelijänä sekä työstään Elvis-perinnön säilyttäjänä. Yhtä vaikuttavia ovat luvut hänen lastensa ja lastenlastensa vaiheista – erityisesti Lisa Marien vaikeuksista ja traagisesta kuolemasta, joita käsitellään syvän inhimillisesti. Hän ottaa myös kantaa tyttärensä muistelmissa käsiteltyihin asioihin. Tämä kirja pitääkin lukijansa otteessaan. Itse luinkin kaiken yhdeltä istumalta, saman päivän aikana.
Kirjan suuria vahvuuksia on sen vilpittömyys ja suorasukaisuus, ja kirjan sisältämiä asioita ei lisäksi – valtaosin – ole aiemmin julkisuudessa kerrottu. Hän kertoo lempeällä, mutta tinkimättömällä tavalla rakkaudesta, surusta ja selviytymisestä. Lopputulos on mielestäni sangen vaikuttava ja koskettava teos, joka onnistuu olemaan enemmän kuin pelkkä julkkismuistelma - se on kertomus ihmisestä, joka eli Elviksen rinnalla mutta löysi silti oman äänensä. Kirja ansaitseekin vahvan suosituksen.
”... That
a man without love is only half a man. But a woman is nothing at all...”
Priscilla kasvatettiin napakasti amerikkalaisessa sotilasperheessä
Saksassa, myös kansainvälisyyteen. Biologisen isän vaiettu varhainen kuolema
viritti tyttöön magneettisen kyvyn läsnäoloon ja erityisherkkyyden kuunteluun.
Toki nöyryys ja hiljaisuus olivat ajan normikäytöskoodistoa naisille.
”… Burning Love…” Vuodet
1959-1972 lähimpänä liekkiä muokkasivat
Priscillasta yksinäisen prinsessan; ja myöhemmin kuningattaren
tasavaltalaisessa Amerikassa. Nimi Presley, asema ja raha auttoivat Priscillaa
liike-, viihde-, eläinsuojelu- ja hyväntekeväisyysuralla, mutta tarvittava lempeys,
pelisilmä ja sitkeys ovat Priscillaa itseään. Hän oppi parhailta, mutta kyky modata
on oma. Priscilla sanoo ”me” eikä ”minä”, mutta hän johtaa joukkoja.
Priscillan kirja on omaääninen teos erikoisesta elämästä, samalla samaistuttava
psykohistoriallinen kehityskertomus ja yhden naissukulinjan tienviittaus. Toki
kirjassa on myös miehiä. Jumalia ja paholaisia. Heikkoja ja vahvoja. Priscilla
kuvaa immateriaaliasioita; hyveitä, paheita, rakkauksia ja omatuntoja.
Ylivertainen lahjakkuus, hallitsemattomat addiktiot ja persoonallisuushäiriöt kastelevat
kaikki ja polttavat märänkin puun. Suurenmoisista (luonteen)piirteistään
huolimatta Elvis oli kelpo narsisti lähimmässä ihmissuhteessaan. Elviskin oli
saanut oppinsa parhaalta; äidiltään. Ylisukupolviset toistot yllättävät myös
Priscillan.
Priscilla on oman elämänsä sankaritar. Hän ei mainitse musiikkia listassa tärkeimmistään:
lapset, työt ja rakkaudet, kuten miehet ja eläimet. ”… Love Me Tender, Love
me True…” Ehkä me kaikki kostamme tai sovitamme jotain?
En ole lukenut Presleyn aiempaa muistelmaa Elvis ja minä (1986) enkä nähnyt Sofia Coppolan ohjaamaa Priscilla-elokuvaa (2023), joten en osaa arvioida, kuinka paljon tässä teoksessa on uutta verrattuna aiempiin kuvauksiin. Huomasin kuitenkin yhtymäkohtia Riley Keoughin kirjaan Kohti suurta tuntematonta (2024), sillä monet samat teemat – menetys, perintö ja selviytyminen – toistuvat nyt Priscillan omasta näkökulmasta.
Teos käsittelee erityisesti aikaa Elviksen kuoleman jälkeen: Gracelandin perinnön vaalimista, Priscillan äitiyttä sekä hänen monisyistä suhdettaan Lisa Marie Presleyn kanssa. Ytimessä on muodonmuutos "Elviksen vaimosta" itsenäiseksi toimijaksi, joka etsii omaa ääntään.
Saanhan mennä luotas pois ei ole kevyttä luettavaa, mutta se on syvästi inhimillinen ja rehellinen muistutus siitä, että elämä jatkuu suurtenkin tragedioiden jälkeen. Elvis-faneille kirja on suositeltavaa luettavaa, mutta se tarjoaa myös muille koskettavan kertomuksen selviytymisestä ja identiteetin rakentamisesta.
