KEA:n verkkokauppa

Jungle Records









Google

KEA TCB-Weekendissä

22. tammikuuta 2018 - Elvis Presley Finland

KEA:n edustus vieraili viime viikonloppuna TCB-Weekendissä Wienissä. TCB-Weekend käsitti viime vuoden tyyliin valokuvaussession, fanitapaamisia sekä kolmena peräkkäisenä iltana järjestetyt konsertit. Tällä kertaa paikalla olivat kitaristi James Burton, pianisti Glen D. Hardin, Terry Blackwood Imperials -lauluryhmänsä kanssa sekä Elviksen lähimpiin ystäviin kuulunut Jerry Schilling. TCB-Weekendin aloitti perjantaina iltapäivällä pidetty James Burtonin nimmaritilaisuus 48er Tandler nimisessä divarissa. Sen verran mielenkiintoisesta tilaisuudesta oli kysymys, että hotelliin kirjautumisen jälkeen suuntasimme suoraan nimmaritilaisuuteen. Kiitettävän monilukuisesti oli yleisö paikalle saapunut ja tilaisuuden jälkeen James totesi kirjoittaneensa yli 200 nimikirjoitusta.



Kolmesta konsertista KEA:n edustus oli paikalla kahtena ensimmäisenä iltana joista perjantai-iltana saimme nauttia viime vuonna ensimmäistä kertaa nähdystä akustisesta The Livingroom Session -konsertista. Hienosti on Elvis-kappaleet riisuttu akustiseen muotoon ja voitaneen sanoa, että kolmas kerta toden sanoo. Viime perjantain The Livingroom Session -konsertti oli kolmas laatuaan ja tällä kertaa koko illasta paistoi läpi rentous. Vuosi sitten avajaisillassa oli vielä tiettyä jännitystä ilmassa ja viime elokuussa Bad Nauheimissa ei päästy samalla tasolle kuin nyt viime perjantaina. Hieno konsertti. Ainoa miinus oli rumpali Ronnie Tuttin uupuminen, mutta kesken illan Dennis Jale ja The Imperials -lauluryhmän Darrell Toney intoutuivat soittamaan rapakon toiselle puolelle ja saivat Ronnien langan päähän.




















 

Lauantai-iltana oli tarjolla perinteinen rock-keikka. Illan selkeänä kohokohtana voidaan pitää yhden kappaleen ajaksi lavalle saapunutta Dennis Jalen 24-vuotiasta poikaa Dominikia. Yllättävä veto - ja oli lämminhenkistä nähdä isä ja poika samalla lavalla.



Sunnuntaina konsertissa TCB-yhtyeen kanssa samalle lavalle nousi Itävaltalainen yhtye nimeltään The Monroes.


Kommentit: 0
Email again:

Lisää kommentti:

Nimi:
Sähköposti:
Kommentti: