Neljäkymmentä vuotta sitten, vuonna 1977, edesmenneen Elvis Presleyn vaikutus populäärikulttuuriimme on suunnaton ja häntä voidaan pitää yhtenä tärkeimmistä kulttuuriamme muokanneista tahoista. Elviksen nimi on yhä edelleenkin esillä lehdissä, televisiossa, että elokuvissa; Elvis imitaattoreita näkee esiintymässä mitä monenkirjavimmissa tilaisuuksissa.

Imitaattoreiden taso on vaihteleva ja pahimmillaan kyse on ”valkoiseen asuun pukeutuneesta hivenen ylipainoisesta artistista viljelemässä kaikkein kliseisempiä maneereja tyyliin ’thank ya very much’”, kuten tanskalainen tuottaja Arjan Deelen asian ilmaisee.

Deelen halusi löytää tuoreen näkökulman Elvis-konserttiin: ”Halusin kerrankin keskittyä itse musiikkiin enkä toisluokkaiseen imitointiin. Halusin löytää kaverin joka keskittyisi kappaleiden laulamiseen sortumatta imitointiin. Dwight Icenhowerista löysin juuri etsimäni henkilön!”

 

35-vuotiaan amerikkalaisen ääni muistuttaa erehdyttävän paljon esikuvaansa. Deelen esitteli kehittelemäänsä konseptia useammalle Elviksen kanssa työskennelleelle muusikolle. Ideasta pidettiin ja vuonna 2009 An Evening with Elvis’ Friends and Original Musicians –konserttikiertue sai alkunsa. Ensi keväänä kiertue tuo Suomeen rumpali Bob Lanningin sekä lauluryhmä The  Sweet Inspirationsin joka esiintyi yli 1100 konsertissa Elviksen kanssa. Vuosien myötä show on saavuttanut vankan suosion Eurooppalaisten fanien keskuudessa. ”Uskon, että yleisö arvostaa sitä tosiasiaa, että show on tehty tinkimättömästi Elviksen perintöä kunnioittaen! Show ei rakennu pelkästään isoimpien hittien varaan; tunnetumpien kappaleiden lomassa kuullaan myös vähemmälle huomiolle jääneitä biisejä”, Deelen kertaa.

 

Deelen toteaa, että he tykkäävät yleisönsä haastamisesta. ”Viime vuonna esitimme singlen B- puolena vuonna 1956 julkaistun kappaleen ’Anyway You Want Men’ ja konserttien jälkeen tultiin kehumaan kuinka hienoa oli kuulla tämä unohdettu helmi livenä.”

 

Elviksen kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 40 vuotta. Juhlavuosi näkyy myös kevään kiertueella. ”Emme halua synkistellä ja muistella Elviksen viimeisiä vuosia vaan ennemminkin juhlia hänen musiikillista perintöään. Elviksen musiikki on yhä edelleenkin validia ja Elvistä voidaan pitää todellisena rock musiikin ikonina”, Deelen jatkaa. ”Elvis on vaikuttanut monen artistin uraan ja esimerkiksi Robbie Williams on maininnut Elviksen esikuvakseen. John Lennon on sanonut, että ’ilman Elvistä ei olisi ollut The Beatlesia’”.

 

”Odotamme innolla huhtikuuta ja Suomeen saapumista. Haluamme osoittaa kunnioitusta miehelle ja hänen musiikilleen!”, Deelen toteaa koko ryhmän puolesta.

 

An Evening with Elvis’ Friends and Original Musicians –kiertue pysähtyy maassamme seuraavasti:

Tiistai 18.4.2017 Tampere-talo, Tampere

Keskiviikko 19.4.2017 Savoy-teatteri, Helsinki

Torstai 20.4.2017 Sibeliustalo, Lahti


 

Liput myy Lippu.fi. Liput alkaen 38€.