King Elvis Association KEA järjesti Kotkan rokeimmat pikkujoulut Sport Bar Playerssissä 9.12. Tuolloin lavalle esiintymään nousivat Eddie Thunderbird with friends ja King Flame. Illan aikana baarissa pystyi nauttimaan erilaisia Elvis aiheisia drinkkejä sekä Elvis aiheista syötävääkin oli listalle lisätty. Tarjoilijat olivat myös somistautuneet Elvis pukuihin ja koska bändien lava oli rakennettu paikan keilaratojen päälle, niin ratojen taustalla pyöri Elvis kuvia sekä illan yhtyeiden mainokset sekä tietenkin järjestävän kerhon mainos. Yleisöä alkoi kerääntymään paikalle jo noin kello 20 jolloin ruokailimme Playersin kokous- ja saunatiloissa. Tämän jälkeen olikin jo ensimmäisen artistin Eddie Thunderbirdin aika nousta lavalle ja saimme kuullaksemme todella kovan rock pitoisen vetäisyn. Eddie nousisi illan aikana vielä toistamiseen lavalle pienen tauon jälkeen, tuolloin hänen kanssa esiintyi vieraileva artistin Big Jay V eli Jouni Viirtala parin kappaleen aikana.
Vuorossa oli taas pieni hengähdystauko ja lavalle astelisi illan toinen bändi King Flame.
Ilta oli onnistunut ja Playersin väki oli oikein tyytyväinen ja jatkoa toivottiin jo keväälle, joten perästä kuuluu…..