KEA:n verkkokauppa

Jungle Records









Google

SUURI SUOMEN-YSTÄVÄ ED BONJA ON POISSA

Ed alkuperäisen The OEPFC of Finlandin Mikkelin kesätapahtumassa heinäkuussa 2007

En oikein tiedä, mitä ajatella ja mistä aloittaa. Kuulin ystävältäni Villeltä alkuviikosta, että Elviksen 70-luvun virallinen valokuvaaja ja kiertuemanageri Ed Bonja on joutunut sairaalahoitoon Berliinissä. Lisäksi kuulin, että tämä ei ollut mikään kontrollikäynti, vaan että kyseessä on jotain vakavaa. Tämä tieto oli tullut Edin berliiniläiseltä ystävältä, Elvis-fanilta nimeltään Claudia. Pian Facebookiin ilmestyi rouvan alulle panema yleinen keräys, jonka tarkoituksena oli saada rahoitusta Edin sairaalakulujen kattamiseen. Tilanne muuttui päivässä entistä vakavammaksi ja tänä aamuna 4.9. sain Saksan suunnalta suru-uutisen: Ed Bonja oli nukkunut pois. Olen elämäni aikana menettänyt monta sukulaista, myös oman äitini, ja kuolema tuntuu aina yhtä raskaalta. Näin tänään myös Edin kohdalla, vaikka hän ei sukulainen ollutkaan.


Edward Michael Bonja, helmikuussa 1945 Chicagossa syntynyt maailmankansalainen, tutustui Elvikseen mutkan kautta. Hänen enonsa, Tom Diskin, oli Elviksen managerin Tom Parkerin oikea käsi ja ensimmäisenä Ed monine sisaruksineen tutustui tähän ”Tom-setään” 40-luvun lopulla. Ja kun 50-luvun puolivälissä Parkerista tuli Elviksen lähes elinikäinen manageri, pääsi myös Bonjan perhe – Ed mukaan lukien – kokemaan, millainen tämä maailman nuorisoa villinnyt uusi kiintotähti oli. Perhe pääsi mm. Los Angelesin kuuluisalle, pahennusta herättäneelle keikalle 28.10.-57 ja tunnetun ’68 Comebackin nauhoitusten yleisöön Burbankissa. Ja kun vielä mentiin pari vuotta tarinassa eteenpäin, niin Ed Bonja sai Parkerilta kutsun liittyä syksyllä 1970 Elviksen kiertueorganisaatioon. Ja kun tästä mentiin 24 vuotta eteenpäin sai allekirjoittanut – siinä vaiheessa jo pitkän linjan Elvis-fani – ensimmäisen kerran tietää, kuka on Ed Bonja.

Alkuperäisen The OEPFC of Finlandin pressat Hannu ja Ville yhdessä Edin kanssa hänen toisen Suomen-valokuvanäyttelynsä avajaisissa Kuopiossa syyskuussa 2008

Olin tasaisesti törmännyt Ed Bonjan ottamiin valokuviin fanitukseni aikana. Hänen kamerastaan on valtaosa 70-luvun LP- ja singlelevykansikuvista. Lisäksi 70-luvulla kuvia oli käytetty rintanapeissa, julisteissa, kiertuekuvakirjoissa ja monenlaisissa promomateriaaleissa. Tiettyjä kuvia olin nähnyt Suosikin Elvis-jutuissa Jyrki Hämäläisen aikana. Mutta itse valokuvaaja tuntui olevan mysteeri, kunnes vuonna 1994 ostin Joe Tunzin julkaiseman Standing Room Only -kuvakirjan. Se oli täynnä Edin ottamia kuvia – ja niiden koukkuun jäin. Tästä pari vuotta myöhemmin liityinkin – Edin vuosien 1977–1994 täydellisen hiljaiselon jälkeen – hänen pyörittämäänsä Photo of the Month -valokuvakerhoon. Ja se sytytti kuvafanaattisuuttani entisestään.


Siviili Ed Tesomajärven rannalla Tampereella heinäkuussa 2009






Muistan kuin eilisen päivän, kun alkuperäisen ja johtamani The OEPFC of Finlandin toisella Amerikan-matkalla elokuussa 1997 menin Memphisin East Brooks Roadilla sijaitsevan hotellin Elvis-myyntihuoneeseen ja Edin pöydän luo. Oman jännitysmokani takia erehdyin kysymään, onko herra Tunzi paikan päällä ja eteeni pelmahti sen sijaan Bonja. ”Mysteerimies” oli siis oikeasti olemassa, koska seisoi edessäni ja juttelimme. Lähdin hotellin aulassa minua odottaneen ensimmäisen vaimoni luo, mutta kuinka ollakaan, Ed käveli vähän ajan päästä perässäni vielä jutustelemaan lisää. Siitä voin sanoa ystävyytemme alkaneen. Aaltopituus oli löytynyt valokuvien kautta.

Yhteistä historiaamme olen puinut aikanaan hyvinkin tarkasti The King -lehden numerossa 4/2013, joten nyt en jaksa siitä uusintaa kirjoittaa. Pidimme Kalifornian San Dimasin ja Tampereen välillä hyvin säännöllisesti sähköpostiyhteyttä Edin vielä rapakon takana asuessa. Ostin häneltä pari kuvasuurennostakin olohuoneen somistukseksi. Ja kun häntä elämä kohteli kaltoin joko terveyden osalta tai taloudellisesti, keskustelimme näistä sähköpostitse. Hän kärsi mm. las vegasilaisen ”managerin” totaalisesta vedätyksestä 2000-luvun alussa. Nousi jaloilleen ja jatkoi nöyrästi eteenpäin. Samoihin aikoihin hän koki tyylipuhtaan parkermaisen ”lumetuksen” erään tunnetun eurooppalaisen fan club presidentin taholta, joka julkaisi lähes täysin kelvottoman kuvakirjan. Asia, johon liittyy liian monta kiemuraa tässä kerrottavaksi. Mielestäni, ikävä kyllä, Ed Bonja on ollut Elvis-maailman yksi tunnetuimmista, mutta samalla hyväksikäytetyimmistä ihmisistä.

Humoristi Bonja lähdössä Berliinin tammikuiseen viimaan varustautuneena tammikuussa 2014

Suomalaisissa uskon Edin nähneen ja vaistonneen umpirehellisyyden. Kun kesäksi 1999 järjestin hänet Pieksämäellä pidetyn Steamroller Blues -tapahtuman vieraaksi tapahtumajärjestäjä Jarmo Raitiota auttaen, Ed osoitti kiitollisuuttaan puheissaan, käytöksellään, kirjoituksellaan ja The King -lehdelle antamallaan laajalla haastattelulla. Tuona kesäkuun -99 puolivälin viikonloppuna opin tuntemaan hänen hyvän huumorintajunsa, loistavan tarinankertojan taitonsa ja musikaalisuutensa. Hän oli ilmi selvästi tohkeissaan, kun allekirjoittanut ihasteli huokaillen Vanhojen Veturitallien noen mustaamilla seinillä esillä olleita viittäkymmentä kuvasuurennosta. Hän kertoi mielellään yksityiskohtia ja tarinoita vaikka jokaiseen kuvaan liittyen, jos sikseen.

Ed karisti USA:n pölyt jaloistaan 2005 ja muutti Soestiin, Saksaan. Tuon jälkeen yhteydenpito jotenkin helpottui ja parin vuoden päästä Ed jo pitikin toisen valokuvanäyttelynsä Suomessa, kun Kotkan Valokuvakeskuksessa elokuussa 2007 avautui ”I Shot Elvis” -niminen livekuvanäyttely. Tuolloin – fan clubin Mikkelin kesätapahtumasta – alkoi myös Edin lukuisten Suomen-vierailuiden sarja. Hän oli johtamani fan clubin vakiovieras kahdeksana vuonna 2007 - 2014. Hän ilmiselvästi piti suomalaisista, vähän ujoista mutta innokkaista Elvis-faneista. Viiden vuoden tauon jälkeen Ed vieraili uudelleen – ja ikävä kyllä viimeisen kerran – Kotkassa nyt heinäkuussa 2019. Sain yhdessä vaimoni, KEA:n presidenttien Tomin, Villen ja lukuisten muiden Elvis-fanien kanssa viettää laatuaikaa hänen kanssaan kahden päivän ajan.

EWRY-kuvakirjan työryhmä Teemu, Hannu ja Tomi Ed Bonjan seurassa Berliinissä tammikuussa 2014

Oma lukunsa Edin – ja itseni kohdalla – on todellinen suurprojekti, ensimmäinen suomalainen Elvis-valokuvakirja ”Elvis – We’ll Remember You / Muistamme sinut”, joka julkaistiin heinäkuussa 2014. Se oli todellinen voimainkoitus kuvakirjan palkatonta vapaaehtoistyötä tehneeltä työryhmältä sekä Kotkan Valokuvakeskuksen toiminnanjohtaja Timo Mähöseltä. Kun aikanaan kesällä 2013 esittelin kuvakirjaidean hänelle ja visioin, kuinka tästä kirjasta tulisi hänen siihen asti julkaistuista kuvakirjoistaan monipuolisin, jota myös saman henkinen näyttely tukisi, Ed tokaisi ykskantaan: ”OK, let’s do it!” Ja uskon vilpittömästi, että hän – työryhmän lisäksi – oli kirjaan hyvin tyytyväinen. Sitä osoittaa myös se, että hän painatutti kirjasta toisen painoksen muutama vuosi sitten ja myi sitä hyvällä menestyksellä kiertäessään lukuisissa Elvis-konserteissa ja -tapahtumissa tämän vuoden kesään asti.

Rento Suomen-ystävä alkuperäisen The OEPFC of Finlandin Kotkan kesätapahtumassa elokuussa 2014

Tämän kaiken kirjoittaminen on todella raskasta, sillä vaikka tekstiä tulee, niin ajatus jumittaa koko ajan. Muistoni poukkoilevat Memphisin elokuusta -97 Pieksämäen kesään -99. Istun ajatuksissani yhä hänen kanssaan Karhulan Cumuluksen aamupalapöydässä 2007 valokuvanäyttelyn päättäjäispäivän aamuna, kun Ed esittelee tolkutonta määrää juuri Saksasta ”löytyneitä” valokuvia, negatiivejä ja pinnakkaisia. Muistan hänen karaokelaulunsa Kuopion Rauhalahdessa kesällä 2008 ja hänen tanssihetkensä vaimoni opiskelukavereiden kanssa Raumalla kesällä 2009. Kuopion WB Valokuvakeskuksen näyttelyn avajaisissa tasan 11 vuotta sitten Ed otti minut huonekaverikseen hotelliin, vaikkei minulla ollut minkäänlaista huonevarausta. Mieleen tulee lounaspihvin pitkä odotus Hotelli Vantaan lounaalla kesällä 2010 ja kuinka hän alleviivaten sanoi tarjoilijalle, ettei hänen pihvinsä kylkeen pidä laittaa mitään terveellistä. Ja kuitenkin pihvin päältä löytyi persiljatupsu, joka sai nopeasti kyytiä.


Oli hienoa majoittaa Ed vaatimattomaan kotiimme kesinä 2009 ja 2013. Tulen muistelemaan aamupalahetkiämme keittiön pöydän ääressä ihan tavallisia jutellen sekä käyntiä lähijärven rannalla ja lähimarketissa. Edin velmu naljailu minulle tietyissä asioissa silloin tällöin ja päälle viekas katse jäävät mieleeni. Ihmettelyni pärjäämiseensä suomalaisjunissa sukkuloidessa sai osakseen napakan kuittauksen: ”I went to high school, y'know.”

Tuhottomasti muistoja mahtuu 22 vuoden varrelle ja silmäkulma kostuu niitä tässä tilanteessa muistellessa. Pidän itseäni onnekkaana, kun olen saanut tuntea niin hienon ja hyvässä mielessä tavallisen (lue: suomalaisen oloisen) ihmisen. En tiedä, miksi sen sanoin, mutta kun heinäkuussa Edin huoneessa lähtöheippoja halailimme, niin sanoin ystävälleni: ”I love you, friend!” Nyt sen sanominen ei enää ole mahdollista. Ed kirjoitti Pieksämäellä -99 minulle lahjoittamaansa kuvasuurennokseen: ”The best thing was seeing you again!” Sanon omasta puolestani nyt: ”Ed, until I’ll see you again… some day!”



Ystäväsi/Your friend,
Hannu